Mielipide: Äärioikeiston kannatus kasvoi Lutherlandissa

Suuri vaihtoehto mielipide

Suuri vaihtoehto mielipide

SUOSITTELEE: PARAS CFD -MYYJÄ

Kansainvälisten tutkimusten mukaan Suomen koululaitoksen suuri vahvuus on erinomaisissa opettajissa ja tulosten tasaisessa laadussa. Aivan kuten kiitettävien arvosanojen opiskelijoita, myös hyviä opettajia on tasaisesti kaikkialla, Hangosta Utsjoelle.

Pääkirjoitus: Itäradalle on olemassa halpa vaihtoehto

Maantieteelliset faktat eivät yksinkertaisesti muuksi muutu pienellä radan oikaisulla. Itä-Suomessa onkin syytä tunnustaa tosiasiat ja yrittää keksiä muita keinoja alueidensa elinvoiman edistämiseksi.

Mielipide: Hiilineutraalissa yhteiskunnassa moni myyntityö

Siksi nyt on korkea aika muuttaa ajattelutapaa hiilineutraalin yhteiskunnan mukaiseksi. Tässä ajattelutavassa materialistisen elintason säilyttäminen ei ole enää kantava voima vaan henkisesti merkityksellinen elämä.

Lukijalta: Eri vaihtoehtoja tunnin junalle – Nykyistä

Pienikin satunnainen hetki riittää havainnollistamaan, kuinka Lahdesta on tullut kiinteä osa Helsingin työssäkäyntialuetta hyvien junayhteyksien ansiosta. Lahdessa tilannetta on jo totuttu pitämään itsestäänselvyytenä, mutta juuri nyt siihen ei olisi varaa.

Vahva reserviläisarmeija on järkevin vaihtoehto

Nykyratahanketta on toteutettu ja suunniteltu ja radan välityskykyä ja nopeutta lisätty pala kerrallaan aina kun hankkeen vastustus on hellittänyt. Tälle välille tarvitaan vain enää jopa ehkä yksi lisäraide 655 kilometrin matkalle, uusia vaihteita, uudet turvalaitteet ynnä muuta sellaista.

Kerrassaan kummallinen vaihtoehto kulttuurilaitosten

Projektisuunnittelijalla oli esittää monia tilavaihtoehtoja, joita arviointiryhmä on arvoinut, vaan millaisin arvotuksin. Esittämäni konserttisalin kaikkein halvin vaihtoehto Lyseotalon hyödyntäminen, torpattiin sillä kun pidettiin muka tärkeämpänä saada tontille asuntoja kuin rakentaa konserttisalo Lyseotalon kylkeen. Arveluni vesitysehdotuksesta alkoi voimistua tämän argumentin kuulemisen jälkeen.

Äänimaisema on miellyttävän rauhoittava yhdistelmä konttorityön ja eteenpäin menon tunnelmaa: näppäimistölle napsahtelevien sormien ääni sekoittuu tasaiseen junan huminaan. Työskentely-ympäristö voittaa rauhallisuudessaan keskimääräisen avokonttorin mennen tullen.

Itäisen Suomen visioissa ihmiset alkaisivat pendelöimään sieltä nykyistä enemmän pääkaupunkiseudulle uuden radan myötä: ”Nopea ratayhteys lisää asumisen ja työpaikan sijainnin valinnan joustavuutta ja työmarkkinoiden toimivuutta”.

Parikymmenvuotisen kunnallismiesurani kokemuksin arvelen etteivät kaupunkilaiset muuten maksa. Käsityönmuseon ja Taidemuseon tilojen myymisestä ja kaupunginkirjaston asunnoiksi muuttamisesta kertyisi vain murusia.

ALOITA KAUPANKÄYNTI KRYPTOVALUUTASSA

Jätä kommentti